Kollegamme rapakon tuolla puolen

Olen muutaman vuoden ajan ollut kirjautuneena yhdysvaltalaisvetoiselle Museum-L -postituslistalle, joka vastaa meikäläistä Museopostia. Jäseniä listalla on reilut 2000, ja keskustelu varsin vilkasta. Joskus jopa niin vilkasta, ettei viesteistä ehdi lukea kuin otsikot ennen roskakoriin heittämistä. Suuri osa USA:n museoista on pieniä, usein vain yhden tai kahden koulutetun museoammattilaisen (sekä joukkion vapaaehtoisia) yksiköitä, jotka sijaitsevat maantieteellisesti hajallaan ympäri maata. Niinpä keskustelun aiheet vaihtelevat hyvinkin käytännönläheisistä ongelmista (esim. käytättekö hanskoja käsitellessänne esineitä?) haastaviin suunnitteluprosesseihin, jossa jonkin osa-alueen kautta listalaisille tarjoutuu tilaisuus pohtia toiminnan suuntaa monelta kantilta niin teoreettisesti kuin pragmaattisestikin. Museotyön eettiset kysymykset ovat tavallisia, samoin markkinointiin, rahoitukseen ja vapaaehtoistyöntekijöihin liittyvät aiheet. Meno on kaikin puolin asiallista ja asiantuntevaa ja lista on varmasti suuri apu yksittäiselle museoammattilaiselle keskellä preeriaa.

Joskus keskustelu Museum-Listilla kuitenkin yltyy yli äyräidensä. Näin käy aina, kun joku erehtyy mainitsemaan sanan 'evolutionismi', 'kreationismi' tai 'ID' (Intelligent Design, huuhaaoppi em. välimaastosta). Tämä jos mikä on amerikkalainen piirre, jota eurooppalaisen on hauska seurata etäältä huvittuneena.

Toinen säännöllisin väliajoin toistuva ryöppy alkaa, kun joku hiljattain listalle liittynyt rohkaisee mielensä pyytääkseen neuvoja miten työllistyä alalle. Tästä alkaa jo hieman kauemmin töitä turhaan etsiskelleiden vuodatus siitä, miten toivotonta työpaikan saaminen museoista on ja kuinka opintojen aikana alan työllisyystilanne ei käynyt selville ja kuinka heillä nyt on tutkinto, jolla he eivät voi elättää itseään. Joku muistaa aina moittia yliopistoja siitä, että Museum Studies-ohjelmasta vallitsee valtava ylitarjonta työpaikkoihin nähden, sillä yliopistothan "myyvät" niitä opintoja joita ihmiset haluavat "ostaa". Tässä kohtaa alkavat yliopistokurssien luennoitsijat kertoa kuinka he saavat osakseen merkityksellisiä katseita ja pään pudistusta professoreilta, mikäli luennoillaan kertovat opiskelijoille alan työmarkkinatilanteesta. Seuraavaksi ihmiset ryhtyvät muistelemaan, miten itse saivat ensimmäisen alan työpaikkansa ja kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä se vaati. Sitten alkavat museonjohtajat ym. antaa neuvoja työnhakuun ("Lähempään tarkasteluun pääsevät vain ne työpaikkahakemukset, joiden englanti on virheetöntä"). Viimeisessä vaiheessa heräävät ne, joiden mielestä sopii vaihtaa alaa jos homma ei miellytä ja muussa tapauksessa pulinat pois. Heidän mielestään kai museoalan kuuluukin olla ankea ja huonosti palkattu ja epäkohtien esiin tuominen on osoitus epälojaaliudesta.

Dramatiikkaakaan ei listalta puutu. Tänään saimme tietää, että New Orleansin museoiden henkilökunta juoksi rappusia ylös ja alas kantaen kokoelmia turvaan hirmumyrsky Katrinan tieltä. Tosin itse neworleansilaiset pysyttelivät sattumoisin poissa linjoilta. Aina välillä joku listalainen ihmetteleekin, miten ihmeessä museoväellä riittää aika paitsi lukea, myös ottaa osaa listan varsin vilkkaaseen keskusteluun, kun töitäkin pitäisi tehdä. Kumma kyllä, tämä keskustelu ei koskaan ota tulta alleen...

Museo 2000 -remix

Museovirastolle etsitään (taas) uusia tiloja, sillä Nervanderinkadun rakennus on jo kovin huonkuntoinen ja mm. arkeologiset kokoelmat ovat siellä vaarassa (HS 25.8.05). Myös viraston hajallaan sijaitsevat toiminnot haluttaisiin yhdistää saman katon alle. Aikaisempi suunnitelma "Nerviksen" rakennuksen peruskorjaamisesta ja lisärakentamisesta on ilmeisesti lopullisesti haudattu, ja uusia toimitiloja on kaavailtu viime vaiheessa Ruoholahteen ja Arabiaan. Vaaka lienee kallistumassa Arabian puolelle, jossa käytettävissä olisi suojeltu Myllytalo. Suojeltuun taloon sijoittuminen paitsi sopisi viraston imagoon, toimisi myös esimerkkinä muille suojeltuihin rakennuksiin sijoittuville yrityksille. Ruoholahden virtaviivainen ja dynaaminen ympäristö taas saattaisi olla virastolle henkisesti aivan liian haastava.

Museoviraston toimintojen yhdistämisdiskurssissa sivuutetaan hauskasti se varsin yleisisesti tunnustettu seikka, että virasto nykyisellään on varsin massiivinen ja antikvaarinen, kankeasti ohjattava jäänne, jonka rakennetta tulisi pikemminkin pilkkoa pienemmäksi ja toimivammaksi kuin vahvistaa yhteisellä "linnakkeella". Mm. muutaman vuoden takainen Museo 2000 -museopoliittinen ohjelma ehdotti viraston joidenkin toimintojen (esim. kulttuuriympäristö) hajauttamista ja joidenkin osien (esim. Kansallismuseon) erottamista itsenäisiksi yksiköikseen. Virasto onnistui kuitenkin torpedoimaan lähes kaikki uudistukset, vain Kansallismuseon johtajan asemaa hieman itsenäistettiin ja lisäksi tehtiin pieniä viilauksia organisaatiossa.

Erityisesti Kansallismuseon asema ja tilanne surettaa tässä viraston muuttohankkeessa. Nykyinen tilanne on se, että itse museorakennuksessa sijaitsee näyttely- ja opetusyksikkö, kun taas kokoelma- ja tutkimusyksikkö sijaitsee fyysisesti Nerviksellä. Tämä korttelin mittainen etäisyys on kuitenkin riittänyt siihen, että nämä museon kaksi yksikköä ovat eriytyneet toisistaan valovuosien päähän henkisesti. Nervisläiset eivät tunne itseään kansallismuseolaisiksi ja toisaalta museolaiset eivät pidä heitä sellaisina. Yhteistyötä näyttelyiden ym. kanssa on rajoitetusti ja lähinnä muodon vuoksi, ja esim. tämän rajan ylittävää työtoveruutta ei lainkaan erityisesti nuorempien työntekijöiden kesken. Me-henki ei voisi olla kauempana. Tämä luonnollisesti näkyy näyttelyjen sisällössä. Jos jo korttelin mittainen etäisyys riittää heikentämään museon toiminnan eri leirien väliseksi kyräilyksi, niin on vaikea kuvitella millä tavalla asiaa parantaisi se, että itse museo sijaitsisi Töölössä, osa henkilökunnasta Arabiassa ja kokoelmat Orimattilassa.

Illanviettoa museoissa

Kiasman johtaja Tuula Karjalainen kommentoi päivän Hesarissa museoiden aukioloaikoja. Hänen mukaansa museoiden velvollisuus on olla pitkään auki iltaisin, ainakin seitsemään tai kahdeksaan. Kiasma itse sulkee ovensa tätäkin myöhemmin, vasta puoli yhdeksältä (tosin tiistaisin jo klo 17). Karjalaisen mukaan erityisesti perjantai-iltaisin museossa on käy paljon nuoria, jotka tapaavat siellä tuttujaan. Kiasmasta on siis muodostunut kohtauspaikka ja kaupunkilaisten olohuone, joka luontevalla tavalla kerää yleisönsä vaihtuvista sekä enemmän tai vähemmän vakituisista kävijöistä. Hyvä Kiasma!

Jutussa mainittiin, että myös Kansallismuseo on iltaisin pitkään auki. Ei kuitenkaan niin pitkään kuin Kiasma, sillä ovet sulkeutuvat tavallisesti klo 18, ja vain kahtena päivänä klo 20. Vertailun vuoksi on mainittava, että esim. Kaapelitehtaan museot ovat avoinna joka ilta klo 19 asti. Monet museot ovat päätyneet pitempään ilta-aukioloon yhtenä päivänä viikossa, ja tällainen käytäntö oli voittopuolinen myös Ruotsin ja Tanskan museoissa. Toisaalta erityisesti Ruotsissa pitkät aukioloajat eivät ole muutenkaan yleisiä, kaupat sulkevat ovensa viimeistään klo 18 aikaan myös Tukholman keskustassa. Viimeisinkin suuri tavaratalo hiljenee siellä klo 20 vaikka asiakkaita riitäisi todennäköisesti tämän jälkeenkin enemmän kuin Nummelan Prismassa, joka sentään on auki klo 21 asti.

Jutusta ei tarkemmin käynyt ilmi, onko yleisö ottanut oleilupaikakseen näyttelytilat vaiko lähinnä kahvilan. Kiasman kahvilahan sijaitsee loistavalla paikalla Mannerheimintien varrella, josta on mukava seurata liikennettä ja joka ei toisaalta myöskään poikkea mitenkään muista kaupungin kahviloista. Ainoastaan museoon on siitä keskimääräistä lyhyempi matka.

Se, että yleisö viihtyy ja tapaa toisiaan museoiden näyttelyissä on luonnollisesti "sallittua" taidemuseoille, joiden kävijöiden kuuluukin saada "elämys" tai "viihtyä" (Museokävijä 2003). Mutta olisiko yleisön mahdollista "viihtyä" tai tavata tuttujaan kulttuurihistoriallisissa museoissa? Hankalaa se ainakin vallitsevan käsityksen mukaan on, sillä näiden museoiden tehtävä on tarjota ensisijaisesti "tietoa". Yleisö menkööt muualle tapaamaan tuttujaan ja viihtymään, museoissa tulee keskittyä vakavan ja kyseenalaistamattoman tiedon omaksumiseen! Tosiasia kuitenkin on (Museokävijä 2003), että suurin osa näidenkin museioden kävijöistä on liikkeellä ystävien tai perheen kanssa. Heille museokäynti on muutakin kuin oppimistilanne, ja ehkä jopa oppimista tärkeämpänä he pitävät yhdessä muiden kanssa vietettyä aikaa, jolle museo vain antaa ikään kuin puitteet.

Viihtymiseen ja ajanviettoon voisi helposti tarjota mahdollisuuksia nykyisiinkin museoihin ilman suuria kustannuksia. Kunnollisia levähdys- ja seurustelupaikkoja voisi lisätä näyttelytiloihin, ja joidenkin yhteydessä voisi olla lapsille leikkipaikkoja. Esimerkiksi Kansallismuseon aulaan voisi sisustaa suuren nojatuoliryhmän, jossa kävijät voisivat keskustella, lukea lehtiä tai muuta aineistoa sekä nautiskella lipputiskiltä ostamaansa puolikuivaa sherryä...

Pilasiko Museovirasto MM-kisojen avajaiset?

Hmm...tässäpä visainen kysymys. Kuten kaikki huomasimme, Helsingin MM-kisojen avajaiset kärsivät monenlaista harmia rankkasateen takia. Sellot piti kääriä sellofaaniin, varakitaraa metsästää ympäri Helsinkiä ja urheiljat harhailivat kuka missäkin kun radiopuhelimet eivät toimineet kosteassa säässä. Tämän kaiken aiheutti siis sade. Sade taas ei olisi haitannut esiintymisiä, jos pään päällä olisi ollut katto. Kattoa taas ei ollut kuin osalla katsomoa, sillä Museovirasto ei sellaisen rakentamista aikoinaan puoltanut. Museoblogi jää mielenkiinnolla odottamaan missä vaiheessa urheilukansan syyttävät sormet kääntyvät osoittamaan viraston suuntaan...

[Lisätty 16.8.]... ja melkein viikkohan siihen meni. Asiaa saivat selittää entiset ja nykyiset virastolaiset Henrik Liliusta myöten. Ilkka Kanervakin harmitteli kisojen päätyttyä Hesarissa, ettei ollut tullut kutsuneeksi museovirastolaisia kisoihin kokeilemaan sateessa istumista. Tässä vaiheessahan sade oli jo pilannut muutakin kuin avajaiset... no, tunnelma oli kuulemma siitä huolimatta ollut mahtava.

Muotia kirjastonhoitajille

Elokuun Vogue esittelee syksyn muotia librarian chic -tyylistä pitäville. Mm. ruutuhousuista, tweedtakista ja harmaameleeratusta kashmirvillapaidasta koostuvan asun viimeistelee Louis Vuittonin alligaattorinnahkainen laukku, £ 2,790 (=4011 €). Tällaista piece-de-resistancea ei varmaan kukaan kirjastotäti yksinkertaisesti voi vastustaa!

Museologiaa Lohjan kesässä

Lohjan Kesä -kulttuuritapahtuma juhlii kymmettä vuottaan. Koko elokuun ajan Lohjalla järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia pääasiassa paikallisten kulttuuripersoonien voimin. Tarjontaa esitellään lehtisessä, joka jaettiin myös naapurikuntalaisten postilaatikkoon. Lehtisen takakannessa hymyilee Helsingin yliopiston museologian yliopistonlehtori Marja-Liisa Rönkkö kolumninsa "Kelpaako Lohja museoksi?" vieressä. Harmi kyllä, otsikon hätkähdyttävä kysymys ei saa tekstissä lopullista vastaustaan, mutta museologian idea ja näkökulma tulevat lukijalle sitäkin tutummaksi. Hieno ajatus viedä museologian ilosanomaa suoraan kansan pariin! Mutta kuka keksisi keinon saada ikääntyvät museoammattilaiset sitä ymmärtämään ja arvostamaan?

Køøpenhaminassa

Museoblogi oli perheen kanssa kesælomalla Køøpenhaminassa ja muuallakin Tanskassa sekä Ruotsissa. Museo- ja muita mielenkiintoisia kohteita oli matkaohjelmassa runsaasti. Niistä kerrotaan lisää lähiaikoina tällä sivustolla.