Kiasma-keskustelu ulkopuolisen silmin
Helsingin Sanomissa on viime aikoina esitetty useita puheenvuoroja Kiasman nykytilasta ja siitä miten museota tulisi jatkossa kehittää. Ulkopuolisen seuraajan silmin tämä keskustelu vaikuttaa kuitenkin hieman omituiselta. Talouselämä-lehti kommentoi 12.2. keskustelua otsikolla "Ateneum peittosi Kiasman suositulla Picasso-näyttelyllään". Toimittaja Jouni Luotonen yhdistää siinä lehtien palstoilla puidun Kiasma-kriisin ja Kiasman pienemmän kävijämäärän Ateneumiin verrattuna:
"Kiasman johtajan virkaa hakenut Nicolaus Schafhausen sai alkuun kiihkeän keskustelun suomalaisten taidemuseoiden nukkumisesta ja roolien hukkumisesta. Kantaa ottivat myös kriitikot, jotka joidenkin mukaan ovat samaa vastuullista eliittiä kuin museoammattilaiset. Ainakin keskinäinen syyttely on joutavaa pienen piirin puuhaa. Jokaisella museolla tulee olla liikeidea, joka on skarppi paitsi laitosten johdolle myös yleisölle. Jos näin ei ole, loputkin yleisöstä äänestää jaloillaan sohvan ja televisio-ohjelmien puolesta."
Keskustelu on toki tervetullutta ja tarpeellista, mutta on myönnettävä että hieman samanlaisia ajatuksia heräsi myös itselläni Kiasma-keskustelua seuratessa. Enhän tietenkään jaksanut lukea kaikkea kirjoittelua enkä tunne taidemuseopiirejä (kuten ei suurin osa lukijakunnastakaan), joten myös minulle jäi päällimmäiseksi epämääräinen mielikuva jonkinlaisesta "riitelystä". On harmillista, mikäli lukijakunnalle laajemminkin jäi tämä käsitys. Kiasma on tehnyt pitkään hyvää työtä imagonsa eteen näyttely- ja yleisötoiminnallaan. Amanuenssit ja museolehtorit ovat raataneet pitkiä työpäiviä jokaista näyttelyä ja oheisohjelmaa varten, ja työ on myös kantanut hedelmää. Tältä työltä vedettiin nyt matto alta luomalla maan suurimmassa päivälehdessä käsitys, että Kiasmassa onkin jotakin perustavanlaatuisesti vialla ja että sen museoammattilaiset eivät ole tehtäviensä tasalla. Keskustelua on luonnollisesti aina hyvä käydä, mutta foorumin kannattaisi olla jokin hieman suppeampi ammattilaisfoorumi, jottei asia kääntyisi itseään vastaan.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home