Illanviettoa museoissa

Kiasman johtaja Tuula Karjalainen kommentoi päivän Hesarissa museoiden aukioloaikoja. Hänen mukaansa museoiden velvollisuus on olla pitkään auki iltaisin, ainakin seitsemään tai kahdeksaan. Kiasma itse sulkee ovensa tätäkin myöhemmin, vasta puoli yhdeksältä (tosin tiistaisin jo klo 17). Karjalaisen mukaan erityisesti perjantai-iltaisin museossa on käy paljon nuoria, jotka tapaavat siellä tuttujaan. Kiasmasta on siis muodostunut kohtauspaikka ja kaupunkilaisten olohuone, joka luontevalla tavalla kerää yleisönsä vaihtuvista sekä enemmän tai vähemmän vakituisista kävijöistä. Hyvä Kiasma!

Jutussa mainittiin, että myös Kansallismuseo on iltaisin pitkään auki. Ei kuitenkaan niin pitkään kuin Kiasma, sillä ovet sulkeutuvat tavallisesti klo 18, ja vain kahtena päivänä klo 20. Vertailun vuoksi on mainittava, että esim. Kaapelitehtaan museot ovat avoinna joka ilta klo 19 asti. Monet museot ovat päätyneet pitempään ilta-aukioloon yhtenä päivänä viikossa, ja tällainen käytäntö oli voittopuolinen myös Ruotsin ja Tanskan museoissa. Toisaalta erityisesti Ruotsissa pitkät aukioloajat eivät ole muutenkaan yleisiä, kaupat sulkevat ovensa viimeistään klo 18 aikaan myös Tukholman keskustassa. Viimeisinkin suuri tavaratalo hiljenee siellä klo 20 vaikka asiakkaita riitäisi todennäköisesti tämän jälkeenkin enemmän kuin Nummelan Prismassa, joka sentään on auki klo 21 asti.

Jutusta ei tarkemmin käynyt ilmi, onko yleisö ottanut oleilupaikakseen näyttelytilat vaiko lähinnä kahvilan. Kiasman kahvilahan sijaitsee loistavalla paikalla Mannerheimintien varrella, josta on mukava seurata liikennettä ja joka ei toisaalta myöskään poikkea mitenkään muista kaupungin kahviloista. Ainoastaan museoon on siitä keskimääräistä lyhyempi matka.

Se, että yleisö viihtyy ja tapaa toisiaan museoiden näyttelyissä on luonnollisesti "sallittua" taidemuseoille, joiden kävijöiden kuuluukin saada "elämys" tai "viihtyä" (Museokävijä 2003). Mutta olisiko yleisön mahdollista "viihtyä" tai tavata tuttujaan kulttuurihistoriallisissa museoissa? Hankalaa se ainakin vallitsevan käsityksen mukaan on, sillä näiden museoiden tehtävä on tarjota ensisijaisesti "tietoa". Yleisö menkööt muualle tapaamaan tuttujaan ja viihtymään, museoissa tulee keskittyä vakavan ja kyseenalaistamattoman tiedon omaksumiseen! Tosiasia kuitenkin on (Museokävijä 2003), että suurin osa näidenkin museioden kävijöistä on liikkeellä ystävien tai perheen kanssa. Heille museokäynti on muutakin kuin oppimistilanne, ja ehkä jopa oppimista tärkeämpänä he pitävät yhdessä muiden kanssa vietettyä aikaa, jolle museo vain antaa ikään kuin puitteet.

Viihtymiseen ja ajanviettoon voisi helposti tarjota mahdollisuuksia nykyisiinkin museoihin ilman suuria kustannuksia. Kunnollisia levähdys- ja seurustelupaikkoja voisi lisätä näyttelytiloihin, ja joidenkin yhteydessä voisi olla lapsille leikkipaikkoja. Esimerkiksi Kansallismuseon aulaan voisi sisustaa suuren nojatuoliryhmän, jossa kävijät voisivat keskustella, lukea lehtiä tai muuta aineistoa sekä nautiskella lipputiskiltä ostamaansa puolikuivaa sherryä...