Paha ja pyhä museo
Käsite museo edustaa erilaisia asioita eri ihmisille. Joillekin museo merkitsee jonkin asian epätoivottua tilaa, jähmettyneisyyden ja vanhakantaisuuden muotoa. "Pelkona on, että EU:sta tulee museo", maalaili kauhuskenaariota ulkoministeri Alexander Stubb (HS 11.9.10). Kuvaavaa on, että museo käsitteenä herättää näissä tapauksessa nimenomaan pelkoa.
Museo-korttia on vedetty keskusteluihin aiemminkin. Jo 1980-luvulla keltainen lehdistö oli lööpeissään tekemässä Keke Rosbergin formula-ajokalustosta museoesineitä. Näissä yhteyksissä käsitteellä museo on selvästi negatiivinen konnotaatio. Se edustaa jähmettymistä, taantumista ja putoamista pois kehityksen kelkasta. Museo edustaa jotakin, jota kukaan järkevä ihminen ei voi pitää hyödyllisenä tai käyttökelpoisena. Museoiden kantamat positiiviset arvot varmasti ymmärretään, mutta mielikuvan muodostumiseen ne eivät vaikuta.
Toisessa ääripäässä ovat ne, joille museo instituutiona on itseisarvo sinänsä ja sen olemassa olo "ylhäältä annettu". Museo on ja pysyy vaikka ajat muuttuvat, ja näin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Näille henkilöille museon arvo onkin juuri pysyvyydessä ja muistomerkkinä olemisessa. Museon perustaminen merkitsee jonkin asian, henkilön tai elämäntyön tunnustamista tärkeäksi. Jouko Heinosen sanoin ne ovat glorifiointikeskuksia. Museon toiminnan lopettaminen olisi kauhuskenaario, sillä sen voisi tulkita arvostuksen loppumiseksi ko. asiaa kohtaan.
Nämä kaksi ääripäätä ovat kovin mustavalkoisia tulkintoja museosta ja sen tehtävästä ja merkityksestä. Ylivoimaisesti suurin osa museomielikuvista ja -käsityksistä sijoittuukin näiden ääripäiden väliin jäävälle alueelle. Tärkeää tässä yhteydessä olisikin huomata, että erilaiset persoonat asettuvat eri kohtiin tätä välimaastoa. Voi olla, että dynaamisille, globalisaatio- ja markkinatalousmyönteisille henkilöille museo edustaa useimmin kehityksen jarrua, kun taas vaikkapa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja, sivistyksen voimaan uskova kulttuurin harrastaja voisi kovastikin arvostaa museoita kehityksen tien näyttäjinä.
Olisikin mielenkiintoista tutkia, miten erilaiset ihmistyypit näkevät museon merkityksen ja arvon. Liike-elämässä brändi- ja markkinatutkimusta tehdään jatkuvasti, jotta toimenpiteet pystytään kohdistamaan oikein ja jotta voidaan paremmin täyttää asiakkaiden tarpeet. Väitän, että museoiden kävijätutkimukset ovat usein pinnallisia, eikä niiden perusteella saada sellaisia tuloksia, joiden avulla voitaisiin kehittää kävijöille parempia tuotteita kuten näyttelyitä ja opastuksia. Museot eivät useinkaan ole kiinnostuneita niistä ihmisistä, jotka ovat jo löytäneet tiensä museoon vaan kohdistavat vähiä resurssejaan niihin, joiden toivottaisiin sillä käyvän. Markkinoinnin tutkimuksessa korostetaan kuitenkin jatkuvasti vakituisten asiakkaiden merkitystä: 20 % asiakkaista tuo 80 % tuloista. Museoidenkin olisi huomattavasti helpompaa, halvempaa ja palkitsevampaa pitää kiinni jo olemassa olevista kävijöistä kuin houkutella uusia. Miksi turhaan houkutella vaikkapa nuoria museoon, kun museossa käyminen ei yksinkertaisesti kuulu tämän ikäryhmän vapaa-ajanvieton valintajoukkoon? Olisiko jokin toinen kohderyhmä, jota voitaisiin palvella paremmin tuloksin?
Museo-korttia on vedetty keskusteluihin aiemminkin. Jo 1980-luvulla keltainen lehdistö oli lööpeissään tekemässä Keke Rosbergin formula-ajokalustosta museoesineitä. Näissä yhteyksissä käsitteellä museo on selvästi negatiivinen konnotaatio. Se edustaa jähmettymistä, taantumista ja putoamista pois kehityksen kelkasta. Museo edustaa jotakin, jota kukaan järkevä ihminen ei voi pitää hyödyllisenä tai käyttökelpoisena. Museoiden kantamat positiiviset arvot varmasti ymmärretään, mutta mielikuvan muodostumiseen ne eivät vaikuta.
Toisessa ääripäässä ovat ne, joille museo instituutiona on itseisarvo sinänsä ja sen olemassa olo "ylhäältä annettu". Museo on ja pysyy vaikka ajat muuttuvat, ja näin sen tässä tapauksessa pitää ollakin. Näille henkilöille museon arvo onkin juuri pysyvyydessä ja muistomerkkinä olemisessa. Museon perustaminen merkitsee jonkin asian, henkilön tai elämäntyön tunnustamista tärkeäksi. Jouko Heinosen sanoin ne ovat glorifiointikeskuksia. Museon toiminnan lopettaminen olisi kauhuskenaario, sillä sen voisi tulkita arvostuksen loppumiseksi ko. asiaa kohtaan.
Nämä kaksi ääripäätä ovat kovin mustavalkoisia tulkintoja museosta ja sen tehtävästä ja merkityksestä. Ylivoimaisesti suurin osa museomielikuvista ja -käsityksistä sijoittuukin näiden ääripäiden väliin jäävälle alueelle. Tärkeää tässä yhteydessä olisikin huomata, että erilaiset persoonat asettuvat eri kohtiin tätä välimaastoa. Voi olla, että dynaamisille, globalisaatio- ja markkinatalousmyönteisille henkilöille museo edustaa useimmin kehityksen jarrua, kun taas vaikkapa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja, sivistyksen voimaan uskova kulttuurin harrastaja voisi kovastikin arvostaa museoita kehityksen tien näyttäjinä.
Olisikin mielenkiintoista tutkia, miten erilaiset ihmistyypit näkevät museon merkityksen ja arvon. Liike-elämässä brändi- ja markkinatutkimusta tehdään jatkuvasti, jotta toimenpiteet pystytään kohdistamaan oikein ja jotta voidaan paremmin täyttää asiakkaiden tarpeet. Väitän, että museoiden kävijätutkimukset ovat usein pinnallisia, eikä niiden perusteella saada sellaisia tuloksia, joiden avulla voitaisiin kehittää kävijöille parempia tuotteita kuten näyttelyitä ja opastuksia. Museot eivät useinkaan ole kiinnostuneita niistä ihmisistä, jotka ovat jo löytäneet tiensä museoon vaan kohdistavat vähiä resurssejaan niihin, joiden toivottaisiin sillä käyvän. Markkinoinnin tutkimuksessa korostetaan kuitenkin jatkuvasti vakituisten asiakkaiden merkitystä: 20 % asiakkaista tuo 80 % tuloista. Museoidenkin olisi huomattavasti helpompaa, halvempaa ja palkitsevampaa pitää kiinni jo olemassa olevista kävijöistä kuin houkutella uusia. Miksi turhaan houkutella vaikkapa nuoria museoon, kun museossa käyminen ei yksinkertaisesti kuulu tämän ikäryhmän vapaa-ajanvieton valintajoukkoon? Olisiko jokin toinen kohderyhmä, jota voitaisiin palvella paremmin tuloksin?
posted by Nina Pakaste at 5:16 AM
3 Comments:
Kirjoituksesi oli mielestäni hyvinkin totta ja esitit aivan oikeita kysymyksiä. Olen pohtinut samaa, miksi sana museo on jo niin museoitunut ja negatiivinen sana. Museot yrittävät tehdä eikävijä tutkimuksia, jotka sitten jäävät saamatta takaisin. Erilasiten ihmisten näkökulmien tutkiminen oli totta tosiaan mielenkiintoinen ja kenties paremmin museoita palveleva aspekti, mutta ovatko museot valmiita tällaiseen? Pitäneekin kysyä myös sitä, että ovatko museot oikeasti muutosvalmiita vaikka näennäistä halukkuutta siihen löytyykin?
Kirjoitat sekä täyttä asiaa että mielenkiintoista pohdiskelua, mutta en ole samaa mieltä siitä, että museoiden pitäisi pitää kiinni vain vanhoista kävijöistään. Museoilla kuitenkin on yhtäläinen kansansivistyksellinen tehtävä kuin esimerkiksi peruskouluillakin, vaikka toki ensisijainen tehtävä onkin olla muistiorganisaatio. Uusien kävijöiden kalastelu ja historiainnostuksen synnyttäminen on olennainen osa museoiden tarkoitusta. Siinä olet kyllä oikeassa, että kaikkia resursseja ei välttämättä tarvitsisi ohjata tähän tarkoitukseen.
Kirjoituksesi käsittelee ajankohtaista aihetta, joka on epäilemättä nykyaikana tärkeä puheenaihe ja "kompastuskivi" museoalalla. Museoiden historiallisella tehtävällä pelkkänä vanhojen esineiden kerääjinä ja säilytyspaikkoina lienee osuutta asiaan. Julkisessa keskustelussa myös mielikuva museoista tuntuukin suurelta osin olevan(etenkin historiallisten museoiden osalta)vanhentunut. Museoiden tehtävä ei ole täysin muuttunut, mutta toimintatavat ovat kehittyneet ja uudistuneet. Museot sisältävät ja esittelevät myös _elävää_ kulttuuriperintoä. Monessa museossa toimintaa on laajennettu yhä enemmän käytännön puolelle järjestämällä monipuolisesti työpajoja, opetusta jne. Myös museoiden tapa esittää ja kertoa asioista on muuttunut. Museokäynnit ovat enää harvoin vitriineissä olevien esineiden tarkastelua. Tämähän on toki kärjistettyä, mutta totta on että museot tarjoavat näyttelynsä nykyään monessa muodossa: kuvina, teksteinä, videoina ja vaikka missä muussakin formaatissa. Asiaa havainnollistetaan usein ihan käytännössä: museovieras pääsee esimerkiksi itse testaamaan vanhoja työmuotoja ja työvälineitä. Tämä vaikuttaa ihan oikealta kehityksen suunnalta. Mutta tottahan on että tietyt ennakkoluulot istuvat ihmisissä sitkeästi ja pitävät myös negatiivisia mielikuvia yllä.
Post a Comment
<< Home