Kollegamme rapakon tuolla puolen

Olen muutaman vuoden ajan ollut kirjautuneena yhdysvaltalaisvetoiselle Museum-L -postituslistalle, joka vastaa meikäläistä Museopostia. Jäseniä listalla on reilut 2000, ja keskustelu varsin vilkasta. Joskus jopa niin vilkasta, ettei viesteistä ehdi lukea kuin otsikot ennen roskakoriin heittämistä. Suuri osa USA:n museoista on pieniä, usein vain yhden tai kahden koulutetun museoammattilaisen (sekä joukkion vapaaehtoisia) yksiköitä, jotka sijaitsevat maantieteellisesti hajallaan ympäri maata. Niinpä keskustelun aiheet vaihtelevat hyvinkin käytännönläheisistä ongelmista (esim. käytättekö hanskoja käsitellessänne esineitä?) haastaviin suunnitteluprosesseihin, jossa jonkin osa-alueen kautta listalaisille tarjoutuu tilaisuus pohtia toiminnan suuntaa monelta kantilta niin teoreettisesti kuin pragmaattisestikin. Museotyön eettiset kysymykset ovat tavallisia, samoin markkinointiin, rahoitukseen ja vapaaehtoistyöntekijöihin liittyvät aiheet. Meno on kaikin puolin asiallista ja asiantuntevaa ja lista on varmasti suuri apu yksittäiselle museoammattilaiselle keskellä preeriaa.

Joskus keskustelu Museum-Listilla kuitenkin yltyy yli äyräidensä. Näin käy aina, kun joku erehtyy mainitsemaan sanan 'evolutionismi', 'kreationismi' tai 'ID' (Intelligent Design, huuhaaoppi em. välimaastosta). Tämä jos mikä on amerikkalainen piirre, jota eurooppalaisen on hauska seurata etäältä huvittuneena.

Toinen säännöllisin väliajoin toistuva ryöppy alkaa, kun joku hiljattain listalle liittynyt rohkaisee mielensä pyytääkseen neuvoja miten työllistyä alalle. Tästä alkaa jo hieman kauemmin töitä turhaan etsiskelleiden vuodatus siitä, miten toivotonta työpaikan saaminen museoista on ja kuinka opintojen aikana alan työllisyystilanne ei käynyt selville ja kuinka heillä nyt on tutkinto, jolla he eivät voi elättää itseään. Joku muistaa aina moittia yliopistoja siitä, että Museum Studies-ohjelmasta vallitsee valtava ylitarjonta työpaikkoihin nähden, sillä yliopistothan "myyvät" niitä opintoja joita ihmiset haluavat "ostaa". Tässä kohtaa alkavat yliopistokurssien luennoitsijat kertoa kuinka he saavat osakseen merkityksellisiä katseita ja pään pudistusta professoreilta, mikäli luennoillaan kertovat opiskelijoille alan työmarkkinatilanteesta. Seuraavaksi ihmiset ryhtyvät muistelemaan, miten itse saivat ensimmäisen alan työpaikkansa ja kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä se vaati. Sitten alkavat museonjohtajat ym. antaa neuvoja työnhakuun ("Lähempään tarkasteluun pääsevät vain ne työpaikkahakemukset, joiden englanti on virheetöntä"). Viimeisessä vaiheessa heräävät ne, joiden mielestä sopii vaihtaa alaa jos homma ei miellytä ja muussa tapauksessa pulinat pois. Heidän mielestään kai museoalan kuuluukin olla ankea ja huonosti palkattu ja epäkohtien esiin tuominen on osoitus epälojaaliudesta.

Dramatiikkaakaan ei listalta puutu. Tänään saimme tietää, että New Orleansin museoiden henkilökunta juoksi rappusia ylös ja alas kantaen kokoelmia turvaan hirmumyrsky Katrinan tieltä. Tosin itse neworleansilaiset pysyttelivät sattumoisin poissa linjoilta. Aina välillä joku listalainen ihmetteleekin, miten ihmeessä museoväellä riittää aika paitsi lukea, myös ottaa osaa listan varsin vilkkaaseen keskusteluun, kun töitäkin pitäisi tehdä. Kumma kyllä, tämä keskustelu ei koskaan ota tulta alleen...