Sana on vapaa

Ystävät ja toverit, ottakaa toki rohkeasti kantaa ja esittäkää omat - myös eriävät - näkemyksenne museoblogin lastuihin. Harrastetaan näyttely- ja museokritiikkiä yhteisvoimin oikein olan takaa! Sen voi tehdä myös nimettömänä. Tiedän, että teillä olisi paljon sanottavaa... Eikä tosiaankaan tarvitse laatia mitään romaaneja; asiaa syvällisesti läpikäyvien, analyyttisten ja pitkien pohdintojen paikka on jossakin muualla, ei blogeissa. Joten siitä vaan, lunta tupaan ;-) !

Designmuseon kronologiakattauksia

Kävin yllättymässä Designmuseossa kaksi viikkoa sitten uuden Pöytä koreaksi -näyttelyn avajaisissa. Ensin yllätyin siitä, että esineiltä oli tietoisesti jätetty pois esinetekstit. Jossakin vaiheessa vihdoin ymmärsin, että siitä ei ollutkaan kysymys. Sitten yllätyin siitä, että niinkin tasokas museo avaa näyttelynsä keskeneräisenä. Ei siinä mitään, Museoblogi pitää kyllä yllätyksistä.

Pöytä koreaksi -näyttely esittelee kattauksia kautta aikojen Suomessa. Se liittyy saman nimiseen kirjaan, jonka n. 15-sivuisessa historiallisessa katsauksessa esitellään ruokakulttuurin kehittyminen esihistorialliselta ajalta nykypäivään sekä tarkastellaan kattauksia savupirteistä ruhtinaiden hoveihin päätyen lopulta Kalastajatorpalle. Tuloksena on melko sekavaa, harrastelijahistorijoitsijoille tyypillistä positivistis-anakronistista kertoilua. Kirjan muut luvut käsittelevät kattaustekstiilejä ja astioita - nimenomaan muotoilun historian näkökulmasta tarkasteltuna.

Designmuseo kärsii samasta ongelmasta kuin vanhoihin rakennuksiin sijoitetut museot tavallisestikin: käytettävissä oleva tila rikkoutuu pieniin huoneisiin ja pohjakaava sanelee jossain määrin myös näyttelyn sisällölliset ratkaisut. Niinpä designmuseokin on jakanut huoneet eri vuosisatojen kesken. Vanhemman pään kattauksissa esitellään yksittäisiä esineitä, mutta jo 1800-luvulta on säilynyt astiakokonaisuuksia, joilla on päästy luomaan kokonaisia ruokasali-interiöörejä. Näyttelysuunnittelijalle plussaa siitä, että oli jaksanut haalia interiööreihin aikakauteen sopivia huonekaluja ja tapettimalleja rekvisiitaksi. 1900-luvulle tultaessa kattausten esittelyssä mennään suoranaisen ahmimisen puolelle: pitkät pöydät on tupattu täyteen erilaisia astiastoja, jotka on erotettu toisistaan erilaisin pöytäliinoin (hauskan näköistä sinänsä). Yksi huone lähestyi nykypäivää vuoden 2005 uniikkiastioilla.

Näyttelyn "big idea" oli joko tarkoituksella tai tahattomasti se, että ihmiset pystyvät tunnistamaan elämänsä varrella tutuksi tullutta ruokapöytien esineistöä. Tällä tavoin näyttely toimi muistamisen paikkana. Selkeimmin museon ominta aluetta oli 1900-luku, kun astiat saatettiin määritellä kuuluvaksi johonkin tiettyyn tyylilliseen kategoriaan. Tyypillinen otsikko oli esim. "Funktionalismi 1930-l." Maailman katsominen erilaisten tyylisuuntien kautta ja sen pakonomainen jakaminen toisistaan poikkeaviin vuosisatoihin tai -kymmeniin tuo mieleen Foucault'n episteemit. Klassisen episteemin vallitessa "tiedon" ajateltiin muodostuvan siten, että tunnettu maailma luokiteltiin ja ryhmiteltiin erilaisiin kategorioihin ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Sitä, mikä ei mahtunut kategoroihin, ei huomioitu. Moderni episteemi puolestaan järjesti maailman 1800-luvulta alkaen "sisäisten" samankaltaisuuksien mukaan, jolloin mm. tietty aikakausi tuli ensimmäistä kertaa yhteiseksi nimittäjäksi. Näin ollen Designmuseon esitystapa "ismeittäin" ja vuosikymmenittäin sisältävät viitteitä paitsi moderniin, myös jossain määrin klassiseen episteemiin.

Vaikea sanoa, miten tietoista pohjaa Foucault´n episteemit ovat näyttelyn esitystavalle Designmuseossa antaneet. Ainakaan niille ei ole yritetty löytää vihtoehtoisia esitystapoja, sillä kategoriat ovat selvääkin selvemmät: renessanssi, rokokoo, kertaustyylit ja 1900-luvun muotoilu jaettuna omiin lokeroihinsa. Yli jää ainoastaan uusi tuotanto, sillä eihän siitä vielä tiedä, minkä nimikkeen alle se kuuluu. Se on kipattu näyttelyssä omaan huoneeseensa, muista erikseen. Epäilemättä yleisö odottaakin näkevänsä juuri kuvatun kaltaista esitystapaa, mutta kenen tehtävä on esittää (tututkin) asiat uudella ja odottamattomalla tavalla ellei museon? Maailma - tai Designmuseo - tuskin suistuisi radaltaan, jos esineet asetettaisiin näytteille ilman mainintaa tyylisuunnasta tai vuosikymmenestä. Tänä päivänä esineen eri ulottuvuuksia voidaan nimittäin näyttelyissäkin tuoda esiin yhdistämällä niitä muihin esineisiin, tekstiin, kuvaan, ääneen tai vaikka tuoksuun.

Epäilemättä näyttely tulee vetämään salit täyteen, onhan ruoka ja kattaus aina ja varsinkin nyt kovasti muodissa. Mitä sopivin aihe näin joulun alla, kun pöytähopeat kiillotetaan ja lautasliinat taitellaan juhlakautta varten.

Kansas putosi maailman reunalta

Ameriikasta kuuluu kummia: Kansasin osavaltio keskilännessä hyväksyi viikolla koulujen opetusohjelmaan evoluutioteorian kritiikin. Heti perään Pennsylvaniassa yritettiin samaa, mutta vimmastuneet kansalaiset erottivat koululautakunnan yhdeksästä jäsenestä kahdeksan. Minnesota, New Mexico, Ohio ja Pennsylvania ovat viime vuosien aikana tuoneet opetusohjelmaansa evoluutioteorion kyseenalaistamisen, mutta Kansas menee tässä asiassa vielä pitemmälle. Mitä ihmettä siellä oikein puuhataan?

Kansasin tapahtumat ovat seurausta Pennsylvaniassa vireillä olevalle oikeudenkäynnille. Vanhemmat haastoivan sikäläisen koululautakunnan oikeuteen, kun se oli antanut opettajille ohjeen opettaa kouluissa intelligent design-teoriaa. ID-teorian mukaan tiettyjen maailmankaikkeuden osia ei voi selittää muuten kuin jonkin älyllisen tahon - kuten esimerkiksi Jumalan - toiminnan tuloksena.

Kreationistit ovat jo vuosikymmeniä pyrkineet kieltämään evoluutioteorian opetuksen kouluissa, sillä heidän mukaansa se on vain yksi teoria muiden joukossa. Kun kerran luomisteoriaa ei saa opettaa osavaltioiden kouluissa (kirkko ja valtio on erotettu), niin ei pitäisi evoluutioteoriaakaan saada. Nyt kun Bushin toinen vaalikausi on meneillään ja republikaanien suosio kääntynyt laskuun, oli kreationisteilla ikään kuin viimeinen tilaisuus ehkä pitkään aikaan yrittää saada tavoitteensa evoluutioteorian kritiikin sisällyttämisestä opetussuunnitelmaan läpi.

Museoblogi on nuoruudessaan viettänyt ikimuistoisen vaihto-oppilasvuoden Kansasissa, mistä johtuu hänen erityinen kiinnostuksensa osavaltion asioihin. Isäntäperhe oli täysin maallistunut, mutta "isän" suku Wichitassa ei. (Wichitahan ylittää aina välillä kansainvälisen uutiskynnyksen, kun siellä hyökätään aborttiklinikoita vastaan.) Niinpä Museoblogi sai siellä kosketuksen uskonnolliseen fanaattisuuteen ihan siinä family dinnerin ohella. On ne vaan niin erilaisia, vaikka näyttävät ihan samanlaisilta kuin me!