TAKO-seminaari ja Suomi-kokoelma
Suomalaisen museoalan historiaa tehtiin tällä viikolla, kun kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyö (TAKO) liikahti jälleen eteenpäin ja museot aloittivat järjestäytymisen pooleihin. TAKO-toiminnan taustalla on tarve kehittää suomalaisten museoiden kokoelmatoimintaa ja erityisesti museoiden välistä tallennusvastuun jakamista. Asia ei sinänsä ole uusi, pyrkimyksiä tähän on ollut jo 1980-luvulta lähtien. Tuolloin ajatus ei oikein ottanut tulta. Toimintatapaa pidettiin museoissa ilmeisesti liiaksi ylhäältä annettuna ja vastuualueiden jakamista osin kummallisenakin, ja näin sinänsä tarpeellisena pidetty yhteistyö kuivui kasaan. Nyt on tässäkin asiassa otettu uudet toimintatavat, jotka pitkälti noudattelevat Ruotsin SAMDOK:n mallia.
TAKO-poolijaon tavoitteena on ns. Suomi-kokoelman luominen museoiden yhteisenä hankkeena. Tarkoitus on, että tämä kokoelma kerätään ensisijaisesti nykydokumentoinnin menetelmin ja että se käsittää myös muuta materiaalia kuin esineitä. Idea on raikas: tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi muotoutuu museoihmisten näkemys Suomesta.
TAKO:n poolityöskentely on museoille vapaaehtoista, mutta edellyttää pooleihin liittyneiltä sitoutumista. Resurssit työskentelyyn tulisi irrota museosta siten, että poolityöskentely korvaa osan museon omasta kokoelmatyöstä. Tähän ajatukseen saattaa olla hankalampi tottua, onhan monella museolla vielä vanhojakin kokoelmia hoitamatta. Toisaalta jo museomies ja arkeologi A. M. Tallgren valitti 1920-luvulla, miten museoiden kokoelmien hoito on niin monessa paikassa retuperällä. Voi siis hyvin olla, että museot eivät koskaan pääse tilanteeseen, jossa kokoelmat olisi täydellisesti hoidettu, mutta ei sen vuoksi voi tallennustoimintaa lopettaakaan.
Vaikka TAKO herättää vielä tässä vaiheessa paljon kysymyksiä ja jättää monia asioita - tarkoituksellakin - avoimeksi , on nyt alkava poolityöskentely monessa mielessä tervetullutta museoalalle. Tarve kehittää kokoelmanhallintaa ja -kartuntaa museoissa on ilmeinen. Samoin uusi työskentelymuoto tulee parhaimmillaan herättämään keskustelua siitä, mitä museoiden tulisi tallentaa, ketä varten ja miksi.
TAKO-poolijaon tavoitteena on ns. Suomi-kokoelman luominen museoiden yhteisenä hankkeena. Tarkoitus on, että tämä kokoelma kerätään ensisijaisesti nykydokumentoinnin menetelmin ja että se käsittää myös muuta materiaalia kuin esineitä. Idea on raikas: tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi muotoutuu museoihmisten näkemys Suomesta.
TAKO:n poolityöskentely on museoille vapaaehtoista, mutta edellyttää pooleihin liittyneiltä sitoutumista. Resurssit työskentelyyn tulisi irrota museosta siten, että poolityöskentely korvaa osan museon omasta kokoelmatyöstä. Tähän ajatukseen saattaa olla hankalampi tottua, onhan monella museolla vielä vanhojakin kokoelmia hoitamatta. Toisaalta jo museomies ja arkeologi A. M. Tallgren valitti 1920-luvulla, miten museoiden kokoelmien hoito on niin monessa paikassa retuperällä. Voi siis hyvin olla, että museot eivät koskaan pääse tilanteeseen, jossa kokoelmat olisi täydellisesti hoidettu, mutta ei sen vuoksi voi tallennustoimintaa lopettaakaan.
Vaikka TAKO herättää vielä tässä vaiheessa paljon kysymyksiä ja jättää monia asioita - tarkoituksellakin - avoimeksi , on nyt alkava poolityöskentely monessa mielessä tervetullutta museoalalle. Tarve kehittää kokoelmanhallintaa ja -kartuntaa museoissa on ilmeinen. Samoin uusi työskentelymuoto tulee parhaimmillaan herättämään keskustelua siitä, mitä museoiden tulisi tallentaa, ketä varten ja miksi.