Ihme lapsia I

Kansallismuseon lasten sivut pyrkivät tutustuttamaan kävijänsä Kansallismuseoon rakennuksena ja näyttelynä. Rakennuksen edustalta tuttu karhu on nostettu sivuston maskotiksi, joka esiintyy myös tehtävissä. Sivusto koostuu kahdesta museoseikkailusta, savupirttiosiosta sekä tehtävistä.

Museoseikkailut alkavat pääovelta ja jatkuvat näyttelysaleihin. ”Seikkailu 1” sijoittuu museon ensimmäiseen kerrokseen ja ”seikkailu 2” toiseen kerrokseen. Seikkailut etenevät museossa tarkoitetun kulkusuunnan mukaisesti pysähtyen useimmissa huoneissa ja poimien niistä kustakin yhden asian tarkasteluun. Eikä mukana ole ainoastaan näyttelysalit; hyvä idea oli ottaa seikkailuun mukaan myös ulko-ovi luodinreikineen sekä keskihallin freskot.

Mitä mieltä sivuista on 8- ja 11-vuotiaasta koululaisesta koostuva testiryhmä? 11-vuotiasta saa houkutella hyvän tovin, ennen kuin hän suostuu edes vilkaisemaan mitään lapsille tarkoitettua (hän kun ei omasta mielestään enää ole lapsi). Silmää iskevä karhu seikkailun alussa herättää ihastusta ja testiryhmä innostuu asiasta. Tekstiä ei luonnollisestikaan viitsitä lukea, vaan keskitytään sen sijaan klikkailemaan sivun kolmea kuvaa suuremmaksi. Rikkoutunut ikkuna pysäyttää, mutta koska kuvatekstiä ei ole, ei siitä välitetä sen enempää.

Mennään eteenpäin ja tutustutaan keskihallin freskoihin. Nyt löytyykin oikein hauskaa: pikkukuvat suurenevat viemällä hiiren osoittimen niiden päälle. Kokeillaan, mitä tapahtuu, kun hiirtä liikuttaa oikein nopeasti kuvien päällä. Molemmat haluavat kokeilla. Kuvilla ei ole kuvatekstejä, vaan niihin viitataan toisinaan leipätekstissä. Tätä ei testiryhmä ymmärrä (koska ei malta lukea tekstiä) vaan kiiruhtaa eteenpäin.

Esihistorian osaston otsikko ”Viikingin päällystakista vaiko lentokoneesta?” on siinä määrin houkutteleva, että 11-vuotias lukee koko tekstin ja pitää sitä todella mielenkiintoisena. 8-vuotias odottelee vieressä. 11-vuotias haluaa lukea myös Pyhän Martin tekstin. 8-vuotias katsoo kuvat Martin hevosesta ja häipyy, kun aikaa on kulunut noin viisi minuuttia. Asehuoneeseen tullessa 11-vuotias on jo vakuuttunut tekstien mielenkiintoisuudesta, ja lukee niitä innolla.

1900-luvulta sivuilla esitellään leluja, ja 8-vuotias käydään huhuilemassa takaisin. Lelut ovat hänestä kiinnostavia, mutta koska kuvatekstejä ei ole, hän häipyy jälleen. 11-vuotias sen sijaan urakoi läpi molemmat seikkailut ja pitää niitä todella hyvinä. Sivustoon myös kuuluvaa, jonkinlaista savupirtti-tietoiskua ei testiryhmä suostu enää katsomaan ilman kiristystä ja uhkailua. Savupirttiosion tarkoitus jää hämäriksi niille, jotka eivät tiedä, että esiteltävä pirtti löytyy museosta.

Vaikka sivuston idea sinänsä on hyvä ja toimiva, on sen toteutus keskeneräisen tuntuinen. Graafinen yleisilme on suttuinen, navigointi sivuilla on vaikeaa ja useampi linkki johtaa umpikujaan. Nämä ovat kuitenkin vain helposti korjattavia, teknisiä yksityiskohtia.

Huonekohtaiset tekstit olivat liian pitkiä 8-vuotiaalle, joka lukee vielä hitaasti. Häntä olisivat lyhyet kuvatekstit palvelleet paremmin. Nopeana lukijana 11-vuotias sen sijaan luki ja nautti hyvin kirjoitetuista, hauskoista ja oivaltavista teksteistä. Viidesluokkalaisena hän on jo lukenut koulussa puoli vuotta historiaa ja niinpä sivustolla esitetyt asiasisällöt kohtasivat hänessä jonkinnäköisen kognitiivisen pinnan, johon kiinnittyä. 8-vuotiaalla tätä etua ei ollut.

Lasten sivujen nimeämiseen olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota, sillä nimi yhdistettynä sisältöön paljastaa pedagogisen asiantuntemuksen puuttumisen suunnittelusta. Testiryhmässä se, joka ei missään nimessä halua leimautua ”lapseksi” sai selvästi enemmän irti niistä kuin se, jolle niiden etukäteen arveltiin olevan tarkoitettu. Opettajia varten sivuilla ei ole mitään ohjetta siitä, kenelle sivusto on tarkoitettu ja miten se on ajateltu käytettäväksi. 5. ja 6. vuosiluokan koululaiset ovat kuitenkin ryhmä, jota sivusto parhaiten palvelee, sillä alle kouluikäisen pitäisi olla ihmelapsi osatakseen tai jaksaakseen lukea sivuston pitkiä tekstejä. ”Lasten sivut” karkottavat nyt jo pelkällä nimellään osan potentiaalisesta käyttäjäkunnasta. Kokonaisuus selkeine pedagogisine puutteineen ja teknisine kömmähdyksineen on amatöörimäisempi kuin mitä Suomen suurimmalta museolta voisi odottaa. Hyvä idea ja sisältö toisaalta kompensoivat näitä, ja niiden takia sivusto onkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen.