Terveisiä Museologian jäljillä -seminaarista!

Jyväskylän yliopiston museologian opikelijoiden ainejärjestö Diaario ry. järjesti 7.-8.4.05 vuosittaisen museologian seminaarin, tällä kertaa otsikolla Museologian jäljillä. Seminaarin järjestelyt olivat erittäin onnistuneet, ohjelma hyvin suunniteltu ja aikataulu aivan loistava. Ei olisi arvannut, että monet järjestäjistä olivat ensimmäistä kertaa mukana järjestelyissä!

Seminaarissa oli tarkoitus pohtia eri näkökulmista museologian merkitystä ja vaikutusta käytännön tasolla eli museotyössä. Aihe osoittautui kuitenkin haastavaksi; suurin osa luennoitsijoista ei kovin syvälle tässä asiassa sukeltanut. Pikemminkin luotiin katsauksia erilaisiin tunnuslukuihin ym. tavallaan taustatietoihin, mikä sinänsä oli oikein mielenkiintoista.

Seminaarin tähtipuhuja oli Per-Uno Ågren, Uumajan yliopiston museologian emeritusprofessori, entinen museonjohtaja ja museologian keskeinen uudistaja ja vaikuttaja. Hän piti puheenvuoronsa Om museologi som teori och som praktik järjestäjien pyynnöstä hieman yllättäen englanniksi, mikä luonnollisesti vaikutti myös esitykseen. Ågren luonnehti esityksensä aluksi "itä- ja länsieurooppalaisen" museologian synty- ja kehitysvaiheita 1950-luvulta alkaen. Ruotsiin museologia rantautui 1970-luvulla, ja vuonna 1980 Ågren alkoi laatia sen koulutusohjelmaa. Hänen keskeinen teesinsä oli se, että museologia pystyy tarjoamaan väylän tutkittaessa ihmisen suhtautumista todellisuuteen ja museoita voikin luonnehtia eräänlaisiksi suhtautumisen instituutioiksi. Museologisen ajattelun leviäminen museoalalla on ollut hidasta; museologia mielletään usein jonkinlaiseksi ideologiaksi ja sen käytännön hyöty museotyölle jää huomiotta. Tällä hetkellä Ruotsissa museomaailmassa ajankohtaisia teemoja ovat muistin taakka ja unohtamisen arvo. Ågren kritisoi museoiden itsetyytyväisyyttä omaan olemassa oloonsa: ei kysytä miksi ollaan olemassa, vaikka aika ajoin olisikin tarpeellista arvioida toiminnan suuntaa ja mielekkyyttä.

Näissä asioissa ollaan Ruotsissa kuitenkin valovuosien päässä Suomea edellä. Esim. Nordiska Museetin tutkimustoiminta on mitä suurimmassa määrin museologista ja museologinen ajattelu näkyy myös ruotsalaisissa museoissa. Toisin on laita Suomessa. Museologinen ajattelu ei ole vielä juurikaan vaikuttanut museoiden toimintaan, vaikka museologia suomalaisena yliopistotieteenä on useiden puhujien mukaan aivan eturintamassa yhdessä ruotsalaisen tai pohjoisamerikkalaisen museologian kanssa. Useammassakin puheenvuorossa todettiin, että epäsuhta korjaantuu sukupolvenvaihdoksen myötä aikanaan, kun museologit siirtyvät johtotehtäviin museoalalla. Kääntäen tällainen ajattelu tarkoittaisi sitä, ettei nykyisen johtajapolven ole mahdollista omaksua uusia ajatuksia tai seurata oman alansa kehitystä saati pysyä mukana siinä. Se jos mikä kuullostaa surulliselta. Lisää seminaarin antia on luvassa seuraavissa blogeissa, tämähän oli vasta ensimmäinen puheenvuoro...