Museoviraston puheenvuoro

Museoviraston edustajat Marjut Lamminen (Kansallismuseon opetus- ja näyttelyt -yksiköstä) ja Ulla Salmela (museotoimen kehittäminen -yksiköstä) pitivät puheenvuoron aiheesta "Museoviraston näkökulmia museologian opetukseen". Varsinaisia rakentavia sisällöllisiä ehdotuksia museologian opetusta silmällä pitäen ei kuitenkaan kuultu, vaan puhujat esittelivät etupäässä virastolaisten museologian osaamisesta tehtyä kartoitusta.

Kartoituksessa oli selvitetty virastolaisten museoammatillinen koulutus, niin Museoliiton ammoin järjestämät museokurssit kuin yliopistollinenkin museologian opetus. Nämä yhteen laskettuina voitiin todeta museoammatillisen osaamisen olevan kohtalaisen hyvin virastolla edustettuna. Huolta yleisössä herätti se, että useat viraston esimiehistä eivät pitäneet museologian opintoja kovin tärkeinä rekrytoinnissa, vaan korostivat pikemminkin substanssiosaamista. Osan mielestä museologiaa opiskelleilla oli jopa epärealisitsia tai "vääriä" käsityksiä museotyöstä. Toisaalta selvityksen mukaan museoalaa opiskelleet virastolaiset kokivat työnsä mielekkäämpänä ja enemmän koulutustaan vastaavana kuin ne, joilta tällainen koulutus puuttui. Kuulijalle jäi esityksestä helposti käsitys, että viraston suhtautuminen museologiaan ja sen opetukseen on pääsääntöisesti melko välinpitämätöntä.

Minua jäi vaivaamaan Museoliiton museokurssien eli perinteisen museologian ja ns. uuden museologian rinnastaminen toisiinsa, vaikka niiden välisen eron voi tänä päivänä ajatella olevan jo melko suuri. Perinteinen museologia oli pääasiassa normatiivista, käytännön tasoon keskittyvää museoteknistä opetusta. Uusi museologia taas muotoutui 1970- ja 1980-luvuilla käydyn kansainvälisen keskustelun pohjalta lopulta vuoden 2000 paikkeilla ns. uudeksi museologiaksi, joka tarkastelee yhteiskuntaa museoiden kautta. Perinteinen museologia kysyi miten, kun taas uusi museologia kysyy miksi. Uutta museologiaa ja museokursseja ei nähdäkseni voi parhaalla tahdollakaan rinnastaa toisiinsa, sillä niin paljon on viimeisen parin vuosikymmenen aikana syntynyt tutkimus ja käyty keskustelu muuttanut museologian sisältöjä ja lähestymistapaa. Uuden museologian mukainen ajattelu ei ole vielä suuressa määrin virastolle rantautunut, sillä museologian opinnot virastolaisten keskuudessa olivat esityksen perusteella vielä varsin vähäiset. Osittain ilmeisesti arvostuksen puutteesta johtuen ne eivät myöskään ole päässeet toistaiseksi vaikuttamaan käytännön työskentelyyn.

Esitykseen oli sisällytetty kartoitusta varten haastateltujen virastolaisten ajatuksia museologiasta , mikä teki siitä toisaalta elävän ja inhimillisen. Tässä piili myös riski, sillä esitystapa paljasti paikoin myös ilmeisiä aukkoja tietämyksessä mitä museologian sisältöihin tulee. Varsin yleinen näytti virastolaisten keskuudessa (niin haastateltujen kuin toisen puhujankin) keskuudessa olevan esim. pelko valmistuvista museologeista, joilta puuttuu substanssiosaaminen. Tunnettu tosiasiahan on, että museologiaa ei käytännössä ainakaan toistaiseksi lueta pääaineena, vaikka se teoriassa onkin nykyään mahdollista. Kaikkiaan esityksessä korostui toisaalta pelko teoreettisia museologeja kohtaan ja toisaalta siitä seurauksena museologian opintojen vähäinen hyöty museotyössä. Tällaiset näkemykset puolestaan paljastivat kuulijoille, ettei museologian sisältöjä ja lähestymistapoja todellakaan tunneta virastossa mainittavasti. Auktoriteettiaseman säilyttämisen kannalta olikin tästä syystä viisasta, että Museovirasto pidättäytyi ottamasta minkäänlaista ohjaavaa tai edes neuvovaa roolia museologian opintojen suhteen.